Hoito

Varhainen infektio (EM tai lymfosytooma)

Normaali hoitoaika on 2 viikkoa. Hoitoa voidaan pitkittää 3 viikkoon, jos oireita on vielä normaalin hoitoajan päättyessä. Ensisijaislääke on amoksisilliini tai doksisykliini.

Borrelioosin disseminoituneet ja myöhäisemmät muodot

Tavallisin hoitoaika on 21 vrk, mutta oireiden jatkuessa voi harkita hoidon pitkittämistä neljäksi viikoksi. Ylipitkiä hoitoaikoja on vältettävä.

ACA ja borrelia-artriitti hoidetaan yleensä oraalisella amoksisilliinilla tai doksisykliinillä. Neuroborrelioosissa käytetään oraalista hoitoa, jos oireiden alkamisesta on kulunut enintään 4–6 viikkoa eikä pesäkeoireita ole. Pitkän oireilun ja viiveen jälkeen tai jos potilaalla on pesäkeoireita, käytetään keftriaksonia i.v. 2 g × 1, hoitoaika 21 vrk. Jos keftriaksonihoito joudutaan keskeyttämään, voidaan hyvin jatkaa oraalisella mikrobilääkkeellä.

Puutiaisen pisto ilman Lymen borrelioosiin viittaavia oireita

Ei ole aihetta hoitaa mikrobilääkkeellä. Serokonversio ilman oireita ei ole merkki sairaudesta.
Raskauden aikana mikrobilääkeprofylaksia voidaan mahdollisesti harkita, jos puutiaisaltistus on todennäköinen.

Hoidon tuloksen arviointi

Hoitovasteen arviointiin tarvitaan kärsivällisyyttä sekä potilaalta että lääkäriltä. Pääkriteerinä on kliininen tilanne, joka usein selviää lopullisesti vasta 2–3 kk:n kuluttua hoidon päättymisestä.
IgM-vasta-ainemäärityksistä ei ole nytkään hyötyä, eikä niitä siis tarvita.
Seerumin IgG-vasta-aineiden lasku vähintään puoleen viittaa hoidon onnistumiseen, mutta sen ilmaantuminen voi viipyä jopa 6 kk ja se esiintyy vain 50 %:ssa tapauksista.
CXCL13-tulehdusmerkkiaineen määrittäminen likvorista on hyödyksi: sen pitoisuus laskee merkitsevästi jo 2 viikkoa onnistuneen hoidon jälkeen, vaikka pleosytoosi jatkuisikin.
Vielä pari kuukautta mikrobilääkehoidon jälkeen voidaan todeta PCR-tutkimuksella borrelian DNA:ta, joka voi olla spirokeettojen jätteitä eikä siis periaatteessa osoita infektion jatkumista.

Pitkittyneet oireet hoidon jälkeen

Jos borreliainfektion sairastaneen henkilön vaivat pitkittyvät asianmukaisen hoidon jälkeen, oireiden syynä ei valtaosassa tapauksista ole borreliainfektion jatkuminen. Tilanteesta käytetään usein väärin perustein nimitystä ”post-Lyme disease”, mikä voi johtaa harhaan, sillä kyseessä on oireinen toipumisvaihe infektiosta ja mahdollisesti pysyvistäkin kudosvaurioista.

Neuroborrelioosin hoidon jälkeen voi vielä 3–6 kk:n ajan esiintyä väsymystä ja kognitiivisia toimintahäiriöitä sekä heikentynyttä rasituksensietoa. Tämä ei ole merkki jatkuvasta infektiosta, eikä uusiin mikrobilääkehoitoihin ole syytä ryhtyä.

Borrelia-artriitin jälkeen niveltulehdus jatkuu joillakin potilailla ilman infektiota, eikä tilanne ole 2 kk:n kuluttua parantunut kahdestakaan asianmukaisesta hoitokerrasta huolimatta. Tällaisen mikrobilääkeresistentin artriitin syntymekanismia ei täysin tunneta. Potilaan yksilölliset ominaisuudet tulehdusreaktion säätelyssä, esim. HLA-DR4-genotyyppi, ovat usein ratkaisevia tekijöitä. Borreliaperäisiä antigeenimolekyylejä ilman bakteereja on eläinkokeissa todettu pesiytyneen kudoksiin aikaansaaden tulehdusreaktioita.

Pelätty krooninen aktiivinen borreliainfektio on hyvin epätodennäköinen, jos hoito on ollut ohjeiden mukaista. Tilanne on erittäin monisärmäinen ja vaatii perinpohjaisen arvioinnin. 
Oireita ei kuitenkaan saa vähätellä; ne voivat johtua esim. pysyvistä kudosvaurioista tai muusta taudista.

Wahlberg P. Nyman D. Lymen borrelioosi. Lääkärin tietokannat/Lääkärin käsikirja [online]. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2012.